Tulemme järjestämään tapahtuman, mikäli hallitus ei kiellä

Tapahtumamme siis tullaan järjestämään, mikäli hallitus ei kiellä totaalisesti tapahtumia ko. ajankohtana.

Suunnittelemme niin turvallisen tapahtumapäivän kuin mahdollista tällaisessa vapaasti ulkotilassa toteutettavassa muodossa. Alla joitain kohtia millä osaltaan helpotamme vapaatilan käyttöä torialueilla.

– Tulemme laajentamaan torikäyntivälejä.
– Päälavan paikka siirtyy kirjastoa vasten (paras kun työmaa-aidatkin poistuvat). Tällä päästään tilanteeseen missä risteävästi kävelevät ihmisryhmät eivät kohtaa heti päälavan edessä, kuten kirkon edessä olisi riskinä tapahtua.
– Toripaikkojen määrää alennetaan. Arviolta noin 10-20%.
– Toripaikoilla olevat kuuluu valmistautua korona suositusten mukaisesti. Eli sillä suosituksella, mikä on voimassa tapahtumahetkellä.
– kaikkien torialueitten yleinen kiertosuunta SUOSITUS on vastapäivään. Esim. Alatorilta käynti Kirkkotallintien torialueelle OP-rakennuksen kulmalta alas, kirkon puolimmaiselta puolen ylös alatorille.
Vastaavasti ylätori / alatori käynti. Tulemme luomaan tästä graafista ohjettakin ja jaamme sitä sähköisesti. (luomme visuaalisen mallikartan kiertosuunnasta mm. sivustollemme)
– maksettu varausmaksu on lopullinen varaus. Siihen asti on tehty esivaraus, mikä ei ole vielä lopullinen. Vapaat tilat on vapaasti varattavissa.
– Yhdistykselle katsotaan vaihtoehtoinen, mahdollisimman hyvä paikka mahdollisen varauksen mentyä pois.

Nähdään torilla, turvallisesti muita huomioiden.

Terveisin
Oiva Tyni
Tapahtuma Manageri
040 7238293