Vuotuisen Kirkkonummi-päivien aikana pidämme järjestötoritapahtuman. Tapahtuma on kunnan suurin yksittäinen tapahtuma vuodessa. Se kerää aina tapahtuma-aikaan keskustaan paikkakunnalla toimivia yhdistyksiä, tapahtumaa tukemaan tulleita yrityksiä sekä paljon toritapahtumavieraita.

Tapahtumassa esittelevät yhdistykset sekä tapahtumaa tukevat yritykset toimintaansa. Järjestötoritapahtuma on monille paikallisyhdistyksille vakiintunut vuosittaiseksi tärkeäksi tapahtumaksi esitellessään esim. tulevan kauden tarjontaa. Samoin paikalla olevat yritykset pääsevät jälleen tarjoamaan palvelujaan sekä kertomaan uutuustuotteista. Torivieraat pääsevät nauttimaan herkullisista makuelämyksistä sekä kokevat paljon nähtävää sekä koettavaa.

TÄMÄN VUODEN 2023 TAPAHTUMA OLI JÄLLEEN MONIPUOLINEN LAUANTAIPÄIVÄ

TORITAPAHTUMA 2023

Kirkkonummi-päivien järjestötoritapahtuma saavutti jälleen normaalit mittasuhteet pandemian vaikutusajan jälkeen.

Järjestötoritapahtuma on aiempien vuosien aikana kerännyt suuren organisaatiojoukon esilläolevista yhdistyksistä, järjestöistä, kuntasektorin eri toimijoista sekä tapahtumaa tukevista yrityksistä.

Pandemia aiheutti katkon toiminnassa, ja vaikutuksia ilmeni viiveenä jopa hieman viimevuodelle saakka.

Tämänvuotinen järjestötoritapahtuma voidaan sanoa palanneen aiempien vuosien tasolle sekä osanottajamäärän että torialueella vierailevien ihmistenkin määrän suhteen.

Tapahtumapäivä oli poutapilvestä aurinkoiseen. Jota muutama ohut pisarakin tavoitti lyhyesti torilla kävelijät, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti kastellen ihmisiä.

Ilmankosteus oli suht korkea, ja aurinko vaikutti vahvasti pilvien välistä, mikä edellytti nesteen nauttimista päivän torilla viettävien keskuudessa. Kaiken kaikkiaan tapahtuma-alueella tuntui ihmiset viihtyvän hyvin. Ihmisten kesken tapahtuvaa rupattelua tapahtui erittäin aktiivisesti.

Kaiken kaikkiaan oli yli 70 organisaatiota, jotka täyttivät varatuilla toripaikoillaan käytännössä koko kolmen torin torialuekokonaisuuden. Arvio paikallaolleiden ihmisten määrästä koko päivän aikana on 4000–5000 torivierasta.

Päälavan ohjelma oli ennalta laadittu, mutta ohjelmalista eli tapahtuman edetessä. Esillä oli tanssia, musiikkia, laulu ja kuoroesityksiä. Taukojumpasta ajankohtaisiin aiheisiin ja toimijoiden palvelukuvauksiin eri toimijoiden esittämänä ja kertomana.

2024 järjestötoritapahtuman virallinen musiikkiyhtye oli Eero Sintonen & Sakarat. Yhtye esitti usean eri setin uutta ja vanhaa tuotantoaan erinomaisella sykkeellä. Yhtyeen monipuolinen esityskokonaisuus otti jälleen torilla olevat ihmiset mukaan tutun rentoon tunnelmaan.

Torialueella tarjoiltava ruokatarjonta oli monipuolista itämaisista mauista perinteiseen skandinaaviseen ja street foodiin asti. Upean kirjastomme oleminen lähellä toritapahtumaa tuki erinomaisesti järjestötoritapahtuman kokonaisuutta myös kahvioineen sekä kirjaston omine Kirkkonummi-päivät tapahtumineen.

Viime hetkellä paikalle tulleet LUP pelastuslaitoksen ja paloaseman paloautot varuste peräkärryineen olivat nytkin yksi perinteinen tutustumisen kohde torilla oleville, ja etenkin lapsille vakiorasti. Pyörähti päälavan edessä kaksi ratsupoliisiakin, mikä oli hieno kokemus monille nähdä. Lauantaina oli samaan aikaan myös kansallinen poliisin päivä.

Kaiken kaikkiaan keskustelujenkin myötä väkisinkin yksi yleisimmistä kommenteista oli se, että kuinka mukavaa oli että ihmiset pystyivät kohtaamaan rennosti eri kokemuksia, ihmisiä ja tunteita tapahtuma-alueella. 

Omasta ja organisaatiomme puolesta kiitän kaikkia paikalla olleita yhdistyksiä, järjestöjä, tapahtumaa tukevia yrityksiä, jotka toitte toimintaanne ja palveluitanne kaikkien halukkaiden nähtäväksi ja koettavaksi, ja osaltanne mahdollistitte tapahtuman järjestämisen.

Kiitokset Kirkkonummen kunnan kulttuuritoimelle, joka koordinoi koko Kirkkonummi-päivien perjantaista – sunnuntaihin kestävää tapahtumakokonaisuutta, minkä yksi tapahtuma muiden joukossa järjestötoritapahtumakin on.

Kiitokset tapahtumatiimille, olette mahtavia!

Ja lopuksi tärkein, eli kiitokset teille kaikille torilla vierailleille ihmisille, jotka tapahtumavierailuillanne mahdollistatte ylipäätään kaiken tori ym. yhteisen toiminnan tapahtumisen Kirkkonummen kunnan alueella!

YHTEYSTIEDOT / TAPAHTUMAN YHTEYSHENKILÖ

Oiva Tyni
Combo ry.
Tapahtuma manageri
oiva.tyni@combo.fit
www.combo.fit

Olemme myös Facebookissa: Olemme myös Facebookissa (klikkaa)

Kirkkonummen kunnan kulttuuritoimi koordinoi Kirkkonummi-päivien suunnittelua.

Kirkkonummi-päivät 25.-27.8.2023 teemana oli ”HEI, ME OSATAAN!”

Kirkkonummi-päivien tavoitteena on tutustua yhdessä Kirkkonummen tapahtumiin ja palvelutarjontaan, luontoon ja maisemaan. Vuoden 2023 teemana oli ”Hei, me osataan!”. Teemana kannustaa kaikkia tienoon toimijoita mukaan Kirkkonummi-päiville esittelemään monimuotoista toimintaansa.  

Kirkkonummen kunnan kulttuuritoimi koordinoi suunnittelua ja jokainen osajärjestäjä vastaa oman tapahtumansa järjestelyistä, sisällöstä ja omasta viestinnästään.

Tapahtumaan osallistuvista järjestäjätahosta Jokainen Kirkkonummi-päivien osajärjestäjistä vastasi oman tapahtumansa järjestelyistä, sisällöstä ja omasta viestinnästään.

Alla kuvalinkki kunnan Kirkkonummi-päivät sivulle